Le week-end

Viime viikolla koitti vihdoin todellinen arki, kun toinenkin kielikurssini alkoi. Tähän saakka vapaata on ollut runsaasti, mutta nyt koulu täyttää  suuren osan arkipäivistä. Perjantai on ainoa päivä, jolloin olen täysin vapaa neljään tai puoli viiteen saakka iltapäivällä.

Päätinkin hyödyntää tämän vapaan ja leipoa vihdoin karjalanpiirakoita.  Tein piirakat toista kertaa alusta loppuun itse, tosin nuorempana olen kyllä ollut leivontatalkoissa mummin apuna.  Lopputulos oli yllättävän onnistunut, vaikka rypytysten kauneudesta voi ehkä olla montaa mieltä. Maku lienee kuitenkin pääasia. 

Ruisjauhot ja puuroriisi löytyivät suomalaisen merimieskirkon kaupasta, jossa myydään pääasiassa suomalaisia elintarvikkeita mutta jonkin verran myös esimerkiksi Iittalan ja Marimekon tuotteita. Sieltä voi siis löytää helpotusta ruokaikävään!

Lauantaina sää oli mukavan kesäinen, ja suuntasimme suomalaisten au pairien kanssa piknikille Parc du Cinquantenaireen. Puistoon astellaan komeasti kolmiosaisen kaaren alitse, ja samassa yhteydessä on myös kolme museota. Kuninkaallinen taidemuseo sekä sota- ja automuseot jäivät nyt kuitenkin toiseen kertaan.

Suurin osa rakennuksista tehtiin vuoden 1880 kansalliseen näyttelyyn, jonka tarkoituksena oli juhlistaa Belgian 50-vuotista itsenäisyyttä. Sana cinquantenaire puiston nimessä tarkoittaakin 50-vuotispäivää. Itse kaari ei kuitenkaan valmistunut näyttelyyn mennessä, ja se korvattiin väliaikaisella rakennelmalla. Rahoituksesta kiisteltiin, ja lopulta monumentti valmistui yksityisrahoituksen turvin maan 75. vuosipäiväksi.

Piknik-eväät kävimme ostamassa lähimmästä Exkistä. Se on ketju, josta saa muun muassa tuoreita salaatteja, asiakkaan silmien edessä valmistettavia smoothieita ja täytettyjä leipiä. Tuotteissa ei käytetä keinotekoisia säilöntäaineita, ja pakkaukset ovat todella suloisia. Vai mitä sanotte neiti veriappelsiinistä?

Puisto on kävelyetäisyydellä kotoani, ja kotimatkalla kiinnitin huomiota siihen, että vaikka sää on ainakin hetkittäin lämpimän kesäinen, alkaa syksy jo saapua Brysseliin.

Sunnuntaina vietettiin autotonta päivää, jonka kunniaksi kaupunki täyttyi erilaisista tapahtumista. Kun aamun sade taukosi, lähdin katsastamaan tarjontaa suomalaisen Elisan kanssa.

Katukuvassa näkyi vain busseja, takseja ja muutamia muita liikkumiseen erikoisluvan saaneita autoja. Ihanaa, että autoton päivä oikeasti toimii! Kaupunkilaiset olivatkin innostuneet sankoin joukoin pyöräilemään. Itsekin olisi tehnyt mieli hypätä satulaan, sillä normaalisti liikenne on sen verran kaoottista, etten todellakaan uskaltaisi pyöräillä sen seassa. Tänään kielikurssilla kuitenkin kuulin, että autottomana päivänä tapahtuu paljon tavallista enemmän pyöräilyonnettomuuksia, koska pyöräilijöitä on niin paljon eivätkä kaikki muista varoa esimerkiksi busseja.

Osa kaduista oli varattu vain pyöräilijöille, ja pyöräilyyn liittyen järjestettiin erilaisia tapahtumia. Olipa Gare Centralen vieressä spinning-ohjelmaakin. 

Itse jätin pyöräilyn väliin, sillä ilmainen joukkoliikenne kelpasi sekin oikein hyvin. Illalla kyytiin oli tosin hieman hankala mahtua, kun pyöräilyyn väsyneet matkustajat ahtautuivat metroihin pyörinensä.

Keskustassa liikuttiin myös todella perinteiseen tyyliin. Hevosia tosin näkyy kaupungilla ainakin viikonloppuisin muutenkin.

Keskustassa järjestettiin suuret myyjäiset, joissa kapealle kadulle oli pystytetty toinen toistaan suloisempia kojuja. Etenkin bambikuvioinen t-paita on aika valloittava. Okei, oli siellä seassa vähemmän esteettisiä krääsäkojujakin, joissa myytiin kaikkea puhelimen kuorista riemunkirjaviin hiuslenkkeihin, mutta unohdetaan ne.

Kävimme myös kahdella kirpputorilla. Ensimmäinen niistä sijaitsi hieman syrjässä, ja myynnissä ollut tavara oli enimmäkseen vain muutaman vuoden vanhaa.

Toinen, huomattavasti pienempi kirpputori henki vanhaa tunnelmaa. Tuollaisen ajan saatossa patinoituneen salkun olisi voinut ostaa ihan vain sisustuselementiksi!

Ajattelimme oikaista matkalla, mutta Bryssel tarjoaa yllätyksiä. Keskellä katua soitti jonkinlainen rumpuorkesteri, ja sen ohittaminen oli melkoisen vaivalloista. Ei siinä mitään, mutta kun tie tukkeutuu juuri siinä vaiheessa, kun itse on puolen metrin päässä rummuista, haluaa vain äkkiä pois.

Kuninkaanlinnan edestä löytyikin sitten jos jonkinlaista ohjelmaa. Lapsille oli karuselli ja foliopalloja, ja katuruokaa oli tarjolla joka lähtöön.

Myyntipisteet olivat usein todella sympaattisia. Ihan jo niiden vuoksi olisi tehnyt mieli maistaa jotakin melkein joka kojulta!

Päädyimme lopulta hampurilaisiin, jotka koottiin silmiemme edessä. Tehty rakkaudella, mainoskyltti vakuuttaa, ja kyllä hampurilainen ketjupaikkojen kyhäelmät voittikin.

Aivan kuninkaanlinnan vieressä avautuu valtava Parc, joka oli niin ikään täynnä ohjelmaa. Suurimman vaikutuksen teki alue, josta sai ostaa lähiruokaa. Hedelmistäkin oli leikattu maistiaispaloja!

Lähiruokakojut tarjosivat hyvän tekosyyn herkutteluun, ja maistoin ensimmäisen crêpeni täällä Belgiassa. Kai suklaalla ja kookoshiutaleilla täytetty lettu on ainakin melkein terveellinen, jos se on tehty tuoreista raaka-aineista?

 Myös tämän ruokalajin valmistumista pääsi seuraamaan läheltä. Ehkä nyt ammattilaisten työskentelyä tarkkailleena osaan seuraavalla kerralla kääntää letut hajottamatta niitä.

Lopuksi piti vielä sortua pikkuiseen vadelmamousseen. Onhan se nyt söpö ja sävy sävyyn kynsilakan kanssa ja maksoi sitä paitsi vain reilun euron!

Olen näköjään keskittynyt lähinnä ruuan kuvaamiseen, mutta löytyi alueelta muutakin. Eri puolilla puistoa pääsi nauttimaan livemusiikista, jota tuntui muutenkin kaupungilla kävellessä tulevan vastaan joka nurkan takaa. Erityisesti mieleen jäi eräs pienessä pyöräkaupassa pidetty keikka, jonka tunnelma oli todella lämminhenkinen. Puistossa suosikkini oli yhtye, joka soitti puhaltimilla muun muassa The Final Countdownin.

Ylemmässä kuvassa näkyy unelmapuu, johon olisi saanut kiinnittää toiveensa haluamansa värisellä paperisuikaleella.

Puistossa oli myös kotieläimiä lasten ja ehkä vähän au pairienkin iloksi. Aika kauniisti tekstattu tuo kyltti, jossa kielletään häiritsemästä hevosta ja varoitetaan siitä, että eläin voi purra.

Vaikka en ensi alkuun tykännyt Brysselistä, on ehkä pakko myöntää, että alan rakastua kaupunkiin. Vai mitä muuta tällaiset tapahtumat voivat aiheuttaa?

Ça fait longtemps

Laiska bloggaaja ilmoittautuu, elossa ollaan - tällä hetkellä jopa kohtalaisen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Pari viimeisintä viikonloppua on mennyt lähinnä sairastellessa, mutta nyt on jo parempi olo. Tänään uskaltauduin jopa pikaisesti kaupungillekin. 

Blogihiljaisuutta on kestänyt yli kaksi viikkoa, joten kerron vain päällimmäiset kuulumiset. Aloitetaan parin viikon takaa, kun näimme ensimmäistä kertaa suomalaisporukalla.

Kyllä Helsingin tuomiokirkko vaan on kauniimpi. Huomaa jälleen kirkon lähettyville pysäköity vohveli- tai jäätelöauto.

Olen tavannut täällä kymmenkunta suomalaista au pairia, ja sekin on varmasti vain murto-osa kaikista au pair -vuottaan Brysselissä viettävistä Suomi-neidoista. Kokeilin juuri selvästi, montako yhdysmerkkiä yhteen lauseeseen saamahtumaan: ainakin kolme. 

Syykin lienee selvä: Euroopan unioni tuo kaupunkiin valtavasti työntekijöitä eri puolilta maailmaa, ja moni perhe haluaa au pairin puhumaan lapsille suomea. Kaveripiirissäni olen selvässä vähemmistössä, kun en puhu lapsille äidinkieltäni. Vaikka onhan minullakin opetuksellinen rooli; höpötän perheen pienimmälle ruotsia. Toivottavasti taapero ei kuuntele liian tarkkaan.

Häiritseekö jotakuta muutakin dippikuppiin tippunut pala kuorrutetta?

Ohjelmassa oli tietenkin syömistä. Menimme erääseem fish and chips -paikkaan, jossa suurin osa tilasi kuitenkin kanaa. Talon valkosipulidippi oli täydellistä, eikä annoksessa muutenkaan ollut valittamista. En kyllä ehkä halua nähdä ranskalaisia enää tämän vuoden jälkeen, niitä kun tuntuu tulevan vastaan kaikkialla. 

Suurimmalle osalle viikonloppu oli ensimmäinen Brysselissä, joten kävimme katsastamassa pakolliset nähtävyydet . Manneken Pis tuli myöhemmin vastaan myös hieman yllättäen kulkueen saattelemana. Kulkueeseen kuului myös muun muassa puujaloilla kävelijöitä, mutta niistä en saanut tapattua kuvaa.

Ja tässä on syyllinen siihen, että kuvan ottaminen oli hankalaa.

Lisäksi oli maistettava belgialaista vohvelia. Kuvan annos maistui epäterveelliseltä taivaalliselta, joskin kuorrutettujen vohveleiden syöminen pikkiriikkisellä muovihaarukalla on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Oikeastaan päälliset maistuvat paljon paremmilta kuin itse vohveli, ja voisinkin ostaa vain kasan kermaa, mansikoita ja kastiketta.

Sää oli tuolloin vielä harmaa ja kolea. Nyt tänne on onneksi saapunut kesä, ja kaupunkikin on kenties siitä syystä alkanut näyttää paljon kauniimmalta.

Melkein perillä

Yllä oleva kuva lienee seuraavalta päivältä. Host-äitini kertoi pian saavuttuani, että keskusta on hyvällä ilmalla käveltävän matkan päässä, joten päätin ottaa haasteen vastaan. Lähtiessä olikin oikein hyvä sää, mutta puolimatkassa Bryssel päätti näyttää parhaat puolensa. Onneksi olen oppinut pitämään sateenvarjoa aina mukanani, joten kaatosateesta selvittiin kenkien kastumisella.

Olen myös saanut hoidettua muutamia virallisia asioita. Ensimmäinen homma oli paikalliseen Kelaan ilmoittautuminen. Ainakin siinä kohtaa byrokratia oli vähäistä, sillä riitti, että vein toimistoon yhden täytetyn lomakkeen ja eurooppalaisen sairaanhoitokorttini, josta virkailija otti kopion. Selvisin reissusta jonottamatta ja ilman kielimuuria (ei, en valitettavasti osaa hoitaa sairausvakuutusasioita ranskaksi, vaan virkailija puhui sujuvaa englantia), ja homma oli sillä selvä. Tai oikeastaan virkailija kyllä sanoi, että minulle pitäisi tulla vielä postia, mutta eipä ole kuulunut.

Yllä olevat kuvat ovat kaupungintalolta, jossa pitää käydä ilmoittautumassa. Sinänsä asialla ei olisi ollut mikään kiire, sillä toisessa EU-maassa saa oleskella kolme kuukautta ihan muuten vaan, mutta kaupungintalon aukioloaikojen vuoksi asia oli helpompi hoitaa ennen kuin kielikurssini alkoivat.

Kaupungintalolla saikin sitten jonottaa kauemmin. Kaikki muut luukut vetivät oikein hyvin, mutta ulkomaalaisten asioita käsitteleville virkailijoille sai jonottaa reilusti yli tunnin. Kun oma vuoroni koitti, selvisi miksi. Ensin oli täytettävä eräs lomake, ja passistani ja työsopimuksestani otettiin kopiot. Sen jälkeen olikin odoteltava vartin verran, että tietoni kirjattiin järjestelmään, jonka jälkeen sain virallisen näköisen lappusen kunnassa asumisesta ja kehotuksen laittaa nimeni postilaatikkoon, sillä Belgiassa on tapana, että poliisit käyvät varmistamassa, että muuttaja todella asuu väitetyssä osoitteessa. Virkailija kertoi, että poliisi kävisi vain tarkistamassa, että nimi on näkyvissä ja jättäisi postilaatikkoon kehotuksen käydä uudelleen kaupungintalolla, mutta lauantaiaamuna tehtävää hoitanut poliisisetä tuli kyllä ovelle asti ja varmisti syntymäaikani sekä kirjasi puhelinnumeroni ylös.

Ilmeisesti uskallan nyt sairastua, kun lääkäriasiat ovat ainakin suurin piirtein kunnossa. Viime viikonloppu meni kotona kurkkukivussa ja flunssassa maatessa. Viikolla olin onneksi jo sen verran terve, että pääsin kielikurssin ensimmäisille tunneille.

Myös tämä viikonloppu meni suurimmaksi osaksi sairastellessa, mutta ainakin ehdin aloittaa ranskaksi lukemisen. Kuvassa oleva kirja on ostettu Carrefourista muistaakseni kolmella eurolla, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus ottaa selvää myös paikallisen kirjastokortin hankinnasta.

Nyt nukkumaan, huomenna pitäisi raahautua kielikurssille yhdeksäksi, mitenköhän sitä enää osaa herätä aikaisin kouluun... Ei muuta kuin bonne nuit!