Le Parlement européen

 

Belgia on vähän persoonaton maa. Englantilaiset ovat kohteliaita ja katsovat paljon jalkapalloa, ranskalaiset syövät lähinnä juustoa ja juovat viiniä eivätkä suostu puhumaan muuta kuin omaa kieltään. Lontoosta tulevat mieleen kaksikerroksiset bussit ja punaiset puhelinkioskit, Pariisista patonki kainalossa kuljeskelevat kaupunkilaiset (joita näkee muuten ihan oikeassa elämässäkin, ei vain piirretyissä!), eikä kummankaan kaupungin nähtävyyksiä jaksa edes luetella. 

Montako stereotypiaa keksit belgialaisista? Ai et yhtään? En minäkään. Entä montako nähtävyyttä osaat nimetä Brysselistä? No ne EU-jutut, ei kai siinä kaupungissa asukaan muita kuin meppejä ja virkamiehiä.

Maelbeek on parlamenttia lähin metroasema. En oikein osaa päättää, ovatko seiniä koristavat kuvat hauskoja vai ärsyttäviä.

Bryssel on Euroopan hallinnollinen pääkaupunki. Täällä sijaitsee suuri osa Euroopan unioinin hallinnollisista rakennuksista. Muita unioinille tärkeitä kaupunkeja ovat Strasbourg, Luxemburg ja Frankfurt.

Kulkulupa

Keskiviikkona oli aika mennä katsastamaan Euroopan parlamentti. Se on vakuuttaa ulkoa katsottuna suuruudellaan, mutta myös sisälle pääsee. Opastettuja kierroksia järjestetään arkipäivisin, eivätkä ne vaadi etukäteisvarausta. Itse pääsin hostien mukana paikkoihin, jotka eivät ymmärtääkseni ole kaikille avoimia. Sain tietää, että parlamentissa on siellä työskenteleviä varten valtavasti palveluja, muun muassa oma kampaamo ja pesula. Pääsin myös lounastamaan parlamentin ruokalaan, jossa söin herkullista kasviscouscousia. En ole kovin pieniruokainen, mutta uunivuoan tapaisesta astiasta tarjoiltu annos oli sen verran suuri, että olisin varmaan selvinnyt sillä seuraavaan aamuun. 

Ruokalan systeemi oli jännä - ruokalistan sijasta jokaisesta annoksesta oli sisääntulon vieressä esillä konkreettiset mallit, ja jokaista ruokalajia varten oli omat tiskit, joilta annokset sai noutaa. Jälkiruokia oli tarjolla lähemmäs kymmentä lajia. Ruoka oli laadukasta mutta silti erittäin edullista. Tavallaan puitteet olivat todella hienot, toisaalta paikka muistutti kouluruokalaa. Esimerkiksi servettitelineissä oli ohjeet, että lautasliinoja saa ottaa vain yhden. Huomasin ohjeen liian myöhään ja otin kaksi, ai ai.

Pääsin myös teelle Mickey Mouse -kahvilaan, joka on saanut nimensä siitä, että sen värikkäät tuolit muistuttavat muodoltaan Mikki Hiiren korvia. Jotenkin kuvittelisi, että parlamentin kaltaisessa rakennuksessa kaikki olisi jäykkää ja virallista.

  

Lounaan jälkeen lähdin tutustumaan parlamentin alueeseen ulkoa päin. Rakennus on kooltaan valtava eikä ainakaan minun ikivanhalla Canonillani ikuistettavissa yhteen kuvaan. Yllä oleva kuva on otettu Parc Leopoldilta päin. Istuntosali sijaitsee päärakennuksessa, jossa on korkea lasikupoli.

Kuvassa näkyy paikka, josta opastetut kierrokset alkavat. Normaalisti kierroksen ajaksi saa lainaksi audiolaitteen, jolla voi kuunnella opastusta omalla äidinkielellä. Koska olin liikkeellä elokuussa, jolloin parlamentissa saattaa käydä jopa 800 vierailijaa, ei laitteita luonnollisestikaan riittänyt kaikille. Pääsin kuitenkin osallistumaan kierrokselle, jolla oli englanninkielinen opastus. Parempi niin: on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella elävää ihmistä kuin monotonista selostusta nauhalta.

Silta yhdistää parlamenttirakennuksen eri osat toisiinsa. Tekstit toivottavast tervetulleeksi kaikilla EU:n virallisilla kielillä.

Kierros alkoi ymmärrettävästi turvatarkastuksella. Laukut läpivalaistiin ja sisään käveltiin metallinpaljastimen läpi. Lentomatkailusta tuttuja nesterajoituksia ei sentään ollut. 

  

Pian sisäänkäynnin jälkeen meitä tervehtivät kaikkien Euroopan unioinin jäsenmaiden liput. Aulassa oli myös jaossa tietopaketteja kaikilla unionin virallisilla kielillä. Tai no, teoriassa oli. Ainakin englannin- ja ranskankieliset tiedotteet olivat loppuneet, mutta suomenkielistä opusta tarjoava hylly suorastaan pursuili.

Pääaulassa oli teräksestä valmistettu 35-metrinen Confluences-veistos

Kierroksesta puhuminen on ehkä hieman liioittelua, sillä menimme suoraan aulasta hissillä neljänteen (suomalaisella laskutavalla viidenteen) kerrokseen ja asetuimme istuntosaliin. Siellä suomalainen opas kertoi meille perustietoja EU:sta ja itse parlamenttirakennuksesta. Suurin osa asioista oli tuttuja yhteiskuntaopin tunneilta, mutta mukaan mahtui myös jonkin verran uutta tietoa. Loppuun oli varattu aikaa myös kysymyksille.

Uutislähetyksistä ja -kuvista tuttu istuntosali oli luonnossa yllättävän pieni. Suurempi istuntosali sijaitsee Strasbourgissa, joka on parlamentin virallinen kotipaikka. Siellä järjestetään kokous 12 kertaa vuodessa, kun taas Brysselissä järjestettävien kokouksien määrä vaihtelee. Viime vuonna niitä järjestettiin vain kolme, mikä johtui osittain siitä, että että istuntosali oli pitkään korjattavana katossa ilmenneiden ongelmien vuoksi.

Parlamentissa on käytössä kolme äänestystapaa. Kaikkein yksinkertaisin on viittausäänestys. Jos tulos on selvästi nähtävissä siitä, ei muunlaista äänestystä tarvita. Jos tilanne ei ole selvä, otetaan käyttöön elektroninen äänestys. Esimerkiksi parlamentin puhemies taas valitaan suljetulla lippuäänestyksellä.

Euroopan parlamentissa on 751 jäsentä. EU:n yli 500-miljoonaiseen väestöön suhteutettuna se on oikeastaan aika vähän. Kunkin maan euroedustajien määrä riippuu maan asukasluvusta. Saksalaisia meppejä työskentelee parlamentissa 96, kun taas pieni Malta saa tyytyä kuuteen edustajaan. Pienillä mailla on kuitenkin enemmän edustajia kuin niiden suhteellinen väkiluku edellyttäisi.

Edustajat eivät varsinaisesti edusta maitaan ja istuvat siksi parlamentissa puolueittain. Europuolueet ovat meppien itsensä perustamia, ja niitä toimii tällä hetkellä seitsemän. Europuolueen perustainen vaatii vähintään 25 meppiä seitsemästä eri maasta. 

Täysitunnot ovat yleisölle avoimia. Niitä voi seurata paikan päältä lehtereiltä tai internetistä podcasteina. Kaikki myös käännetään jokaiselle EU:n viralliselle kielelle. Mepit pitävät puheensa usein omalla äidinkielellään  - olettaen, että se on sama kuin oman tai jonkin muun EU-maan virallinen kieli - minkä vuoksi tulkkeja tarvitaan valtavasti. Työtä helpotetaan sillä, että harvinaisilla kielillä pidetyt puheet käännetään ensin esimerkiksi englanniksi tai ranskaksi, jonka jälkeen ne on helppo kääntää kullekin kielelle. Tulkit ovat erittäin nopeita, joskin työtä jouduttaa se, että mepit yleensä toimittavat puheensa tulkeille etukäteen kirjallisina.

Salin reunoilla näkyvät kopit, joissa tulkit istuvat. Ensimmäisenä ovat EU:n suurkielet saksa, englanti ja ranska. Loput kielet tulevat siinä järjestyksessä, jossa niitä käyttävät maat ovat liittyneet Euroopan unioniin. Poikkeuksena on gaelin kieli, josta tuli yksi EU:n virallisista kielistä vasta vuonna 2007. Alun perin unioniin liittyessään Irlanti oli halunnut käyttää ainoastaan englantia.

Euroopan parlamentin yhteydessä on myös ilmainen museo. Itse en siellä tällä kertaa käynyt, mutta sen verran tiedän, että tämänhetkisen näyttelyn nimi on Exhibition of Broken Relationships. Näyttelyä mainostettiin iskulauseella Have you ever had your heart broken?, mutta kuvittelisin näyttelyn kuitenkin käsittelevän kansainvälisiä suhteita. 

Euroopan parlamentin tiedotustoimistoja on kaikissa EU:n jäsenvaltioiden pääkaupungeissa. Brysselin pisteessä jaetaan tiedotteita kaikilla virallisilla kielillä. Toimiston ikkunoihin oli painettu eurooppalaisia arvoja niin ikään jokaisella 23:lla kielellä. Yllä olevasta kuvasta löytyy peräti kolme ja puoli suomenkielistä sanaa!

Aivan lähellä on myös alueiden komitean rakennus. Lyhykäisyydessään alueiden komitean tehtävänä on esittää paikallisia näkökulmia komission ehdotuksiin. Kaikki päätökset pyritään tekemään mahdollisimman lähellä kansalaisia, mitä kutsutaan subsidiaritettiperiaatteeksi.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kautta ääneen pääsevät työnantajat, -tekijät ja muut eturyhmät. Komitea anta lausuntoja suuremmille toimielimille.

Euroopan unioinin rakennukset olivat komeita, mutta toisella puolella tietä avautuivat tällaiset näkymät. Tuntuu, että Brysselissä rakennetaan jatkuvasti jotakin.

Vierailu oli mielenkiintoinen, ja yhteiskuntaopin tunnilla opitut asiat konkretisoituivat. Pahoittelut miniluennoksi paisuneeksi postauksesta, toivottavasti ette täysin uuvahtaneet! Taisin viimeksi luvata kirjoittaa lyhyesti, hups.

Quinze jours

Olen ollut täällä nyt kaksi viikkoa eli ranskaksi sanottuna viisitoista päivää. Ilmauksen epäloogisuus häiritsee - mitä ihmettä sitten kuuluu sanoa, kun ihan oikeasti tarkoittaa viittätoista päivää? 

 Saapumiseni Belgiaan ajoittui sinänsä sopivasti, että pääsin ensimmäisenä vapaana viikonloppunani näkemään tapis de fleursin eli kukkamaton, joka rakennetaan Grand' Placelle joka toinen vuosi neljän päivän ajaksi.

Taustalla oikealla kaupunginmuseo

Tänä vuonna kukkamatolla juhlistettiin turkkilaisen maahanmuuton 50-vuotista historiaa, joten asetelma oli saanut vaikutteita itämaisten mattojen kuvioinnista. 

Kaupungintalon sisäänkäynti ja jonon alku

Kukkaloistoa pääsi ihailemaan myös yläilmoista, jos kiipesi kaupungintalon parvekkeelle. Koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, päätin uhrata osan päivästäni jonottamiseen.

Myös kaupungintalon parveke oli koristeltu kukkasin. 

Kukka-asetelmia löytyi sisätiloistakin.

 Yksin jonottaminen oli hieman puuduttavaa, mutta reilun tunnin jälkeen odotus palkittiin.

Pinta-alaa matolla oli 1800 neliömetriä, ja yhdelle neliömetrille mahtui 300 kukkaa

Pitihän sitä nyt turistikuva saada.

Matto oli niin suuri, että sen kuvioinnin hahmotti kunnolla vasta yläilmoista. Maankamaralta en oikeastaan edes tajunnut sen esittävän itämaista mattoa.

Pissaavasta patsaasta on kuulemma olemassa myös vähemmän tunnettu naispuolinen versio

Selvittyäni Grand' Placelta jatkoin turistikierrostani. Tai no, oikeastaan lähdin jälleen täysin satunnaiseen suuntaan ja päädyin Manneken Pisin patsaalle. Pronssinen patsas oli niin pieni, etten varmaan olisi edes huomannut sitä, ellei sen ympärillä  olisi parveillut suurta väkijoukkoa kameroineen.

Erittäin esteettinen ruokakuva

Yllä olevassa kuvassa on peribelgialainen herkku mitraillette, ranskalaisilla ja jonkin sortin lihalla täytetty patonginpuolikas. Ranskalaisvuoren alla on piilossa myös kasviksia, ja tällä kertaa lihana toimi frikandel, eräänlainen kuoreton makkara, joka muistutti koostumukseltaan lähinnä  eineslihapullaa. Ruokalaji ei varsinaisesti vakuuttanut maukkaudellaan, mutta ainakin kummalliselta kuulostava yhdistelmä on nyt testattu.

Eihän rusettikuvioista sateenvarjoa voi vastustaa, eihän?

Loppupäivänä en tainnut nähdä juuri mitään, sillä kuvatodisteita on kovin vähän. Löysin Brysselin pääostoskadun, mutta ostokset jäivät tarjontaan nähden vähäisiksi. Söpö sateenvarjo oli tosin hankittava, ja sille onkin ollut harmillisen paljon käyttöä.

Kerrankin jonkun muun ottama turistikuva!

Kirjoitan samalla myös tästä viikonlopusta. Eilen tapasin suomalaista ex-au pairia, ja menimme katsastamaan Atomiumin. Oikeastaan kävimme vain pyörähtämässä monumentin ulkopuolella, sillä sisäänpääsy maksu on kuulemma kallis siihen nähden, ettei sisällä oikein ole mitään nähtävää. Yllä oleva kuva on ainoa eiliseltä - loppuiltapäivä meni syödessä ja jutellessa. Oli kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, joka on ollut samassa tilanteessa. Oli myös helpottavaa kuulla, etten ole suinkaan ainoa, joka ei ole rakastunut Brysseliin ensisilmäyksellä.

Karmivan näköinen kummitusjuna

Sosiaalistuminen jatkui tänään, kun tapasin saksalaisen au pairin Laran. Noudatimme hyväksi havaittua taktiikkaa ja lähdimme kävelemään ympäriinsä. Päädyimme paikkaan, jossa oli ilmeisesti jonkinlainen väliaikainen huvipuisto.

Suloinen hattarakoju

Sain vasta vähän aikaa sitten tietää, että barbe à papa tarkoittaa hattaraa. Osasin aiemmin liittää sen vain piirroshahmoihin. Aivan kirjaimellisesti se tarkoittaa oikeastaan isän partaa.  On se ranska jännä kieli.

Pääasiassa vain kiertelimme alueella. Päätimme kuitenkin hypätä maailmanpyörän kyytiin nähdäksemme kaupungin yläilmoista.

Kolmen euron laitelippu tuntui Linnanmäen hintoihin verrattuna puoli-ilmaiselta. Myönnetään, että maailmanpyöräkin oli kyllä huomattavasti Rinkeliä pienempi. 

En ole aivan varma, mikä eläin talon seinään on maalattu.

 Emme tunnistaneet kuin muutaman paikan, mutta maisemat olivat joka tapauksessa hienot.

Yhteiskuva ja onnistunut rajaus

Kaukana horistontissa näkyy Atomium

Manneken Pis oli vaihtanut vaatteita sitten viime näkemän. Asuja on satoja, ja niitä säilytetään kaupunginmuseossa.

Maailmanpyöräajelun jälkeen kävelimme takaisin ydinkeskustaan.

Kyllä siellä jossain kerman alla on myös vohveli

Parin viikon oleskelun jälkeen oli vihdoin aika maistaa belgialaista vohvelia. Omani oli kuorrutettu kermalla, Oreo-kekseillä ja sulalla suklaalla.

Värikkäät tuuliviirit olivat hellyyttäviä.

Syömisen jälkeen jatkoimme kävelyä. Päädyimme joelle, jollaista en tiennyt kaupungissa edes olevan.

Löysimme myös kirkon. Sen nimi ei tosin selvinnyt googlettamallakaan.

Erään tien varrella lähes jokainen puunrunko ja tolppa oli koristeltu neulein. Muistin, että pitäisikin etsiä paikka, jossa myydään puikkoja ja lankaa, sillä tajusin ottaa mukaan vain yhden parin villasukkia, ja täällä on erittäin kylmät lattiat - tai minun mittapuullani on, muu perhe tarkenee sisällä paljain jaloin. Hrrrr.

Basilique Nationale du Sacré-Coeur

Päädyimme lopulta basilikalle, jonka olimme nähneet maailmanpyörästä käsin. Sisälle ei enää päässyt, mutta menimme hetkeksi istuskelemaan kirkon portaille.

Kirkon ovien edusta tuntui vähän hassulta paikalta jäätelön kauppaamiselle.

Neljän tunnin kävelyn jälkeen alkoi olla aika valua kotiin päin. Huomasimme metrokarttaa tutkiessamme päätyneemme seitsemän aseman päähän lähtöpaikastamme, ja se tuntuu kyllä jaloissa.

Pahoittelut pitkäksi venyneestä postauksesta. Voisin varmaan jatkossa yrittää päivittää blogia hieman useammin. Nyt ei muuta kuin bonne nuit, tänään huomenna koittaa taas arki.

Leikki on lapsen työtä - ja vähän au pairinkin

Mikä on parasta lasten kanssa työskentelyssä? No se, että saa leikkiä itsekin!

Tänään vietettiin Marian taivaaseenottamisen päivää, joka on Belgiassa kansallinen vapaapäivä. Sain itsekin ylimääräisen vapaan mutta päätin kuitenkin lähteä perheen mukana Alankomaihin Steinerbos-nimiseen jättileikkipuistoon. Onneksi lähdin!

Paikka muistutti pitkälti Suomen Puuhamaata.  Muistan yhden kaverin sanoneen, että Puuhamaahassa on aikuisena vähintään yhtä kivaa kuin lapsena. Eiköhän ylempi kuva vahvista, että kaveri oli oikeassa.

Ottaisin mielelläni tällaisen jättitrampoliinin takapihalle.

Erilaisia kiipeilytelineitä ja liukumäkiä oli käsittämättömän paljon, ja polkuautoja riitti moneen lähtöön. Alueella oli pieni järvi, jolle olisi päässyt soutelemaan, ja myös uima-altaissa oli valinnanvaraa. Kolean sään vuoksi ne jäivät kuitenkin tällä kertaa väliin. Tekemistä riitti silti.

Pienet junat ja niistä intoilevat lapset ovat aina yhtä valloittavia.

Kerrankin kiipeilyseinä, jonka pääsin ylös asti!

Oravat neuvovat superliukumäen käytössä hollanniksi.

Opin, että liukumäki on ranskaksi un toboggan. Tärkeimmistä on hyvä aloittaa.

 Alueeseen kuului lisäksi pieni eläinpuisto.

Vuohia

Tällä biologian osaamisella värikäs lintu

Bambeja, ei kun siis jonkin sortin peuroja. Niistä muuten varoiteltiin moottoriteiden varsillakin.

Hienoa reissussa oli myös se, että voin sanoa käyneeni Hollannissa - ei sillä niin väliä, että maan vaihtumisen huomasi lähinnä siitä, ettei puiston henkilökunta puhunut ranskaa. Tuntuu oudolta ajatella, kuinka lähellä kaikki täällä on. Automatka rajan tuntumassa sijaitsevaan puistoon kesti alle puolitoista tuntia. Eri maiden ja kaupunkien välillä matkustaa nopeasti myös junalla. Siis Hollanti, ensi kertaan!