Ça fait longtemps

Laiska bloggaaja ilmoittautuu, elossa ollaan - tällä hetkellä jopa kohtalaisen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Pari viimeisintä viikonloppua on mennyt lähinnä sairastellessa, mutta nyt on jo parempi olo. Tänään uskaltauduin jopa pikaisesti kaupungillekin. 

Blogihiljaisuutta on kestänyt yli kaksi viikkoa, joten kerron vain päällimmäiset kuulumiset. Aloitetaan parin viikon takaa, kun näimme ensimmäistä kertaa suomalaisporukalla.

Kyllä Helsingin tuomiokirkko vaan on kauniimpi. Huomaa jälleen kirkon lähettyville pysäköity vohveli- tai jäätelöauto.

Olen tavannut täällä kymmenkunta suomalaista au pairia, ja sekin on varmasti vain murto-osa kaikista au pair -vuottaan Brysselissä viettävistä Suomi-neidoista. Kokeilin juuri selvästi, montako yhdysmerkkiä yhteen lauseeseen saamahtumaan: ainakin kolme. 

Syykin lienee selvä: Euroopan unioni tuo kaupunkiin valtavasti työntekijöitä eri puolilta maailmaa, ja moni perhe haluaa au pairin puhumaan lapsille suomea. Kaveripiirissäni olen selvässä vähemmistössä, kun en puhu lapsille äidinkieltäni. Vaikka onhan minullakin opetuksellinen rooli; höpötän perheen pienimmälle ruotsia. Toivottavasti taapero ei kuuntele liian tarkkaan.

Häiritseekö jotakuta muutakin dippikuppiin tippunut pala kuorrutetta?

Ohjelmassa oli tietenkin syömistä. Menimme erääseem fish and chips -paikkaan, jossa suurin osa tilasi kuitenkin kanaa. Talon valkosipulidippi oli täydellistä, eikä annoksessa muutenkaan ollut valittamista. En kyllä ehkä halua nähdä ranskalaisia enää tämän vuoden jälkeen, niitä kun tuntuu tulevan vastaan kaikkialla. 

Suurimmalle osalle viikonloppu oli ensimmäinen Brysselissä, joten kävimme katsastamassa pakolliset nähtävyydet . Manneken Pis tuli myöhemmin vastaan myös hieman yllättäen kulkueen saattelemana. Kulkueeseen kuului myös muun muassa puujaloilla kävelijöitä, mutta niistä en saanut tapattua kuvaa.

Ja tässä on syyllinen siihen, että kuvan ottaminen oli hankalaa.

Lisäksi oli maistettava belgialaista vohvelia. Kuvan annos maistui epäterveelliseltä taivaalliselta, joskin kuorrutettujen vohveleiden syöminen pikkiriikkisellä muovihaarukalla on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Oikeastaan päälliset maistuvat paljon paremmilta kuin itse vohveli, ja voisinkin ostaa vain kasan kermaa, mansikoita ja kastiketta.

Sää oli tuolloin vielä harmaa ja kolea. Nyt tänne on onneksi saapunut kesä, ja kaupunkikin on kenties siitä syystä alkanut näyttää paljon kauniimmalta.

Melkein perillä

Yllä oleva kuva lienee seuraavalta päivältä. Host-äitini kertoi pian saavuttuani, että keskusta on hyvällä ilmalla käveltävän matkan päässä, joten päätin ottaa haasteen vastaan. Lähtiessä olikin oikein hyvä sää, mutta puolimatkassa Bryssel päätti näyttää parhaat puolensa. Onneksi olen oppinut pitämään sateenvarjoa aina mukanani, joten kaatosateesta selvittiin kenkien kastumisella.

Olen myös saanut hoidettua muutamia virallisia asioita. Ensimmäinen homma oli paikalliseen Kelaan ilmoittautuminen. Ainakin siinä kohtaa byrokratia oli vähäistä, sillä riitti, että vein toimistoon yhden täytetyn lomakkeen ja eurooppalaisen sairaanhoitokorttini, josta virkailija otti kopion. Selvisin reissusta jonottamatta ja ilman kielimuuria (ei, en valitettavasti osaa hoitaa sairausvakuutusasioita ranskaksi, vaan virkailija puhui sujuvaa englantia), ja homma oli sillä selvä. Tai oikeastaan virkailija kyllä sanoi, että minulle pitäisi tulla vielä postia, mutta eipä ole kuulunut.

Yllä olevat kuvat ovat kaupungintalolta, jossa pitää käydä ilmoittautumassa. Sinänsä asialla ei olisi ollut mikään kiire, sillä toisessa EU-maassa saa oleskella kolme kuukautta ihan muuten vaan, mutta kaupungintalon aukioloaikojen vuoksi asia oli helpompi hoitaa ennen kuin kielikurssini alkoivat.

Kaupungintalolla saikin sitten jonottaa kauemmin. Kaikki muut luukut vetivät oikein hyvin, mutta ulkomaalaisten asioita käsitteleville virkailijoille sai jonottaa reilusti yli tunnin. Kun oma vuoroni koitti, selvisi miksi. Ensin oli täytettävä eräs lomake, ja passistani ja työsopimuksestani otettiin kopiot. Sen jälkeen olikin odoteltava vartin verran, että tietoni kirjattiin järjestelmään, jonka jälkeen sain virallisen näköisen lappusen kunnassa asumisesta ja kehotuksen laittaa nimeni postilaatikkoon, sillä Belgiassa on tapana, että poliisit käyvät varmistamassa, että muuttaja todella asuu väitetyssä osoitteessa. Virkailija kertoi, että poliisi kävisi vain tarkistamassa, että nimi on näkyvissä ja jättäisi postilaatikkoon kehotuksen käydä uudelleen kaupungintalolla, mutta lauantaiaamuna tehtävää hoitanut poliisisetä tuli kyllä ovelle asti ja varmisti syntymäaikani sekä kirjasi puhelinnumeroni ylös.

Ilmeisesti uskallan nyt sairastua, kun lääkäriasiat ovat ainakin suurin piirtein kunnossa. Viime viikonloppu meni kotona kurkkukivussa ja flunssassa maatessa. Viikolla olin onneksi jo sen verran terve, että pääsin kielikurssin ensimmäisille tunneille.

Myös tämä viikonloppu meni suurimmaksi osaksi sairastellessa, mutta ainakin ehdin aloittaa ranskaksi lukemisen. Kuvassa oleva kirja on ostettu Carrefourista muistaakseni kolmella eurolla, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus ottaa selvää myös paikallisen kirjastokortin hankinnasta.

Nyt nukkumaan, huomenna pitäisi raahautua kielikurssille yhdeksäksi, mitenköhän sitä enää osaa herätä aikaisin kouluun... Ei muuta kuin bonne nuit!