Antwerpen

Lienee aika purkaa parin viikon takainen  reissu, kun vielä muistan siitä jotakin. Takana ja edessä on muitakin paikkoja, joista haluan päästä kirjoittamaan, mutta aloitetaan Antwerpenistä. Bloggerin ja tietokoneeni yhteistyö sujuu nihkeästi, joten kokeilen, onko kännykkäsovelluksesta mihinkään. Valitettavasti otin suurimman osan kuvista kameralla ja kännykässä on vain muutama otos koko päivältä, joten kuvasaldo jää vähäiseksi.

                                                         

Antwerpen on Brysselin jälkeen Belgian toiseksi suurin kaupunki. Se sijaitsee hollanninkielisessä Flanderissa, joten ranskaa siellä ei parane mennä puhumaan. Kieli onkin ehkä ainoa miinus, sillä muuten todella pidin kaupungista. Antwerpen on jotenkin siistimpi kuin Bryssel. Toki siellä täällä on rumia rakennuksia, mutta yleisesti ottaen kaupunki on arkkitehtuuriltaan enemmän mieleeni. Taisin vähän kaupunkirakastua, ihan jo ylemmässä kuvassa näkyvän asemarakennuksen perusteella. Kyseessä oli tosin ensimmäinen reissuni Brysselin ulkupuolelle, joten en tiennyt, mitä muilla kaupungeilla on tarjota. Antwerpenkin häviää kauneudessa parille muulle paikalle, mutta siitä lisää seuraavissa postauksissa.

                                                         

Brysselistä lähdetään usein Antwerpeniin shoppailemaan, eikä ihme: kaupunkien väli taittuu junalla 40 minuutissa, ja Antwerpen todella tarjoaa Brysseliä paremmat puitteet shoppailuun. Tärkeimmät kaupat sijaitsevat leveän pääostoskadun varrella, ja Antwerpenistä löytyy myös sellaisia kauppoja, jotka pääkaupungista uupuvat.

                                                         

                                                         

Vaikka olimme liikkeellä sunnuntaina, pääsimme nauttimaan ostostarjonnasta, sillä kuun ensimmäisenä pyhänä kaupat ovat poikkeuksellisesti auki. Aluksi oli muuten totuttelemista siihen, että sunnuntaina myös suurin osa ruokakaupoista on kiinni. Kaupat myös sulkevat ovensa aikaisin. Moni vaatekauppa ei ole auki edes seitsemään arkisinkaan.

Koska Antwerpenin keskustaan oli käveltävä pääostoskadun poikki, oli tuntui shoppailu luonnolliselta ensimmäiseltä aktiviteetilta. Olisin tosin ehkä voinut miettiä, ennen kuin ostin kaksi talvitakkia Forever21:ltä, sillä painavan ostoskassin raahaaminen yhdistettynä kylmään ilmaan jumiutti hartiat melko tehokkaasti. 

                                                         

                                                         

Lopulta kaupat oli koluttu läpi, ja pääsimme tutustumaan kaupungin muuhun tarjontaan. Ilmeisesti muualle muuttaneiden museoiden etsintä yli kymmenen vuotta vanhan opaskirjan kanssa ei tuottanut tulosta, mutta ainakin näimme Belgian suurimman goottilaisen kirkon, Onze Lieve Vrouwekathedraalin, jonka 123-metrisen kellotornin rinnalla tunsi itsensä pieneksi.

                                                         

                                                         

                                                         

Kuvien puutteen vuoksi tuntuisi typerältä tarinoida muusta, joten kertomus Antwerpenistä jää vähän tyngäksi. En kyllä edes muistaisi näkemiemme paikkojen nimiä, sillä hollanninkielisten sanojen muistaminen tuntuu olevan jostain syystä mahdotonta. Nyt on aika toivottaa hyvät yöt, sillä huomenna määränpäänä on Belgian Venetsia!

Terveiset sängynpohjalta ja vähitellen muualtakin

Tämä viikko on mennyt sairastellessa, taas. Suomessa kärsin jostain kevyttä flunssaa kummoisemmasta ehkä kerran kolmessa vuodessa ja täällä tunnun olevan koko ajan kipeänä, mutta ehken vain vielä ole immuuni paikalliselle bakteerikannalle. Tai sitten lapset tuovat kaikki mahdolliset pöpöt mukanaan päiväkodista (tai siis kahdesta eri päiväkodista, maksimialtistus taattu), tiedä häntä. 

Kun maanantaista asti vaivannut korkea kuume ei ollut hellittänyt eilenkään, menin käymään lääkärissä. Hostini arvelivat perheen lääkärin puhuvan ihan hyvää englantia, mutta hostmama halusi silti tulla varmuuden vuoksi mukaan kääntämään. Ehkä ihan hyvä niin, sillä minun ja lääkärin ainoaksi yhteiseksi kieleksi paljastui vastaanotolla ranska. Sinänsä ymmärsin kyllä melkein kaiken ja olisin jopa osannut jotenkuten vastatakin, mutta tuntui silti turvallisemmalta, kun ei tarvinnut tyytyä sanomaan vain sitä, mihin oma ranskan kielen taito riittää. Ei sillä, moni termi on lähes sama ranskaksi ja englanniksi, ja silti en osaa niitä kummallakaan kielellä, kun latinajohdannaisilla on kovin vähän tekemistä suomenkielisten vastineidensa kanssa. Onneksi on olemassa elekieli ja niin edelleen. 

E-resepteihin ja sähköiseen potilastietokantaan tottuneelle reissu kävi melkein aikamatkasta, kun lääkäri kirjoitti tietoni käsin ihan tavalliselle ruutupaperille. Tietokone kökötti huoneen nurkassa pimeänä. Olin melkein ehtinyt unohtaa senkin, että ennen possuflunssapaniikkia lääkäreillä oli tapana kätellä. Turhaa pöpökammoa ei kyllä paikallisella lääkäriasemalla muutenkaan tunnuttu podettavan, kun työasuina olivat ihan normaalit siistit vaatteet, eivät valkoiset sairaalavermeet.

Myös resepti kirjoitettiin käsin, ja säälin vähän apteekkaria, joka sitä joutui tulkitsemaan. Itse en kyllä saa selvää lähes kenenkään belgialaisen tekstistä, kai käsiala - tai siis lähinnä koulussa opetettava kirjoitustyyli - on jollain tavalla kulttuurisidonnaista. Apteekkireissusta selvisin sentään ihan itse ranskaksi ja sain tuntea itseni vähän vähemmän avuttomaksi ja kielitaidottomammaksi. 

Kun lääkkeet kurkkukipuun ja kuumeeseen on saatu, voin jo paljon paremmin. Melkein kyllä parannuin jo sillä, kun kaksivuotias päätti olla aamulla kultainen ja jättää tuttinsa ja lempinallensa parantamaan oloani, aww. :') 

Synttäreitä ja häivähdys valkoista yötä

Postaan jälleen vähän jälkijunassa ja kirjoitan reilun viikon takaisista tapahtumista. Tuoreempaakin kerrottavaa olisi, mutta aloitetaan nyt näistä.

Viime viikonloppu meni pitkälti synttäreiden merkeissä. Nuorempi lapsista täytti kaksi vuotta, ja lähdimme juhlistamaan merkkipäivää vesipuistoon Hollantiin. Perheen kanssa tehtävät pikapyrähdykset naapurimaahan suuntautuvat luonnollisesti lapsiystävällisiin kohteisiin, sillä viimeksi vierailimme leikkipuistossa. Lähden kyllä muiden au pairien kanssa käymään ainakin Amsterdamissa, mutta vähän huvittaa, että olen käynyt Hollannissa jo kaksi kertaa näkemättä oikeastaan mitään.

Kuvamateriaali vesipuistosta on yllättäen vähäistä. Näistä vähäisistä kuvista näkee kuitenkin vähän paikan aulatiloja. 

Varsinainen allasalue oli melko vaatimaton ja selvästi eniten pienten lasten makuun. Oli siellä sentään yksi lähinnä aikuisille tarkoitettu mäki - ei liian hurja sekään, kun uskalsin laskea.

Synttärikorttiaskartelussa oli laitettava piirrustustaidot likoon, koska kortintekotarvikkeita ei tullut rahdattua mukaan Belgiaan. Tykkään kyllä askarrella mutta suosin normaalisti leikkaa ja liimaa -tyyliä. Muutaman mallikuvan googlettamisen jälkeen sain kuitenkin piirrettyä ihan kelvollisen nounoursin - tai lapsen sanoin nuunuun. 

Sunnuntaina juhlin viimeisen teinivuoden alkamista. Olin päivän reissussa, ja sen aikana huoneeseeni oli ilmestynyt yllätys. Paketista paljastui ranskankielinen kirja, johon olisi tarkoitus tarttua, kunhan saan ensin edellisen luettua. Huomaan ymmärtäväni kirjoitettua kieltä yllättävän hyvin ja oppivani tehokkaimmin lukemalla, eli kiitos ja pisteet hosteille lahjasta!

Sain myös äärimmäisen suloisen synttärikortin. Pakko olla ylpeä kaksivuotiaasta, jonka mielestä on yleensä paljon jännempää piirrellä tusseilla sormiinsa kuin paperille.

Mahtui viikonloppuun synttäreiden lisäksi muutakin. Lähes koko lauantai kului vesipuistossa, mutta lähdin kuitenkin vielä illalla Annin kanssa kaupungille tutustumaan nuit blanchen tarjontaan. Tapahtuma vastaa aika pitkälti taiteiden yötä.

Sää oli kuitenkin syksyisen sateinen, ja valkea yö oli melkoisen harmaa. Emme olleet jaksaneet tutustua ohjelmaan etukäteen kovinkaan tarkasti, eikä paikkojen etsiminen koleassa juuri houkutellut.

Ylemmissä kuvissa näkyvän superkuution olimme sentään nähneet nettisivuilla. Kuutio koostuu 400 lasipurkista, joista jokaiseen on "kutistettu" joku brysseliläinen. Luonnossa teos oli yllättävän pieni.

Grand Placella törmäsimme hämmentävään junaan, jonka iäkkäät matkustajat olivat pukeutuneet erikoisesti ja siemailivat shampanjaa. Junan katossa roikkui erilaisia iskulauseita. Kuvassa oleva neuvoo, että vanhaksi elääkseen on elettävä onnellisena. Vastaavia lakanoita useita.

Vaikka harmaus latisti intoa kiertää kaupungilla, Grand Placen hehkua se ei laimentanut. Näin aukion ensimmäistä kertaa iltavalaistuksessa. On se vaan aika upea!

Grand Place on Brysselin suosituimpia ja harvoja turistikohteita. Myyntikojut näyttivät pimeässä aika hauskoilta.

Lopulta päätimme lähteä terveellisen iltapalan kautta kiltisti kotiin nukkumaan, sillä sunnuntaina tiedossa oli aikainen herätys.