Tämä viikko on mennyt sairastellessa, taas. Suomessa kärsin jostain kevyttä flunssaa kummoisemmasta ehkä kerran kolmessa vuodessa ja täällä tunnun olevan koko ajan kipeänä, mutta ehken vain vielä ole immuuni paikalliselle bakteerikannalle. Tai sitten lapset tuovat kaikki mahdolliset pöpöt mukanaan päiväkodista (tai siis kahdesta eri päiväkodista, maksimialtistus taattu), tiedä häntä.
Kun maanantaista asti vaivannut korkea kuume ei ollut hellittänyt eilenkään, menin käymään lääkärissä. Hostini arvelivat perheen lääkärin puhuvan ihan hyvää englantia, mutta hostmama halusi silti tulla varmuuden vuoksi mukaan kääntämään. Ehkä ihan hyvä niin, sillä minun ja lääkärin ainoaksi yhteiseksi kieleksi paljastui vastaanotolla ranska. Sinänsä ymmärsin kyllä melkein kaiken ja olisin jopa osannut jotenkuten vastatakin, mutta tuntui silti turvallisemmalta, kun ei tarvinnut tyytyä sanomaan vain sitä, mihin oma ranskan kielen taito riittää. Ei sillä, moni termi on lähes sama ranskaksi ja englanniksi, ja silti en osaa niitä kummallakaan kielellä, kun latinajohdannaisilla on kovin vähän tekemistä suomenkielisten vastineidensa kanssa. Onneksi on olemassa elekieli ja niin edelleen.
E-resepteihin ja sähköiseen potilastietokantaan tottuneelle reissu kävi melkein aikamatkasta, kun lääkäri kirjoitti tietoni käsin ihan tavalliselle ruutupaperille. Tietokone kökötti huoneen nurkassa pimeänä. Olin melkein ehtinyt unohtaa senkin, että ennen possuflunssapaniikkia lääkäreillä oli tapana kätellä. Turhaa pöpökammoa ei kyllä paikallisella lääkäriasemalla muutenkaan tunnuttu podettavan, kun työasuina olivat ihan normaalit siistit vaatteet, eivät valkoiset sairaalavermeet.
Myös resepti kirjoitettiin käsin, ja säälin vähän apteekkaria, joka sitä joutui tulkitsemaan. Itse en kyllä saa selvää lähes kenenkään belgialaisen tekstistä, kai käsiala - tai siis lähinnä koulussa opetettava kirjoitustyyli - on jollain tavalla kulttuurisidonnaista. Apteekkireissusta selvisin sentään ihan itse ranskaksi ja sain tuntea itseni vähän vähemmän avuttomaksi ja kielitaidottomammaksi.
Kun lääkkeet kurkkukipuun ja kuumeeseen on saatu, voin jo paljon paremmin. Melkein kyllä parannuin jo sillä, kun kaksivuotias päätti olla aamulla kultainen ja jättää tuttinsa ja lempinallensa parantamaan oloani, aww. :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti