Quinze jours

Olen ollut täällä nyt kaksi viikkoa eli ranskaksi sanottuna viisitoista päivää. Ilmauksen epäloogisuus häiritsee - mitä ihmettä sitten kuuluu sanoa, kun ihan oikeasti tarkoittaa viittätoista päivää? 

 Saapumiseni Belgiaan ajoittui sinänsä sopivasti, että pääsin ensimmäisenä vapaana viikonloppunani näkemään tapis de fleursin eli kukkamaton, joka rakennetaan Grand' Placelle joka toinen vuosi neljän päivän ajaksi.

Taustalla oikealla kaupunginmuseo

Tänä vuonna kukkamatolla juhlistettiin turkkilaisen maahanmuuton 50-vuotista historiaa, joten asetelma oli saanut vaikutteita itämaisten mattojen kuvioinnista. 

Kaupungintalon sisäänkäynti ja jonon alku

Kukkaloistoa pääsi ihailemaan myös yläilmoista, jos kiipesi kaupungintalon parvekkeelle. Koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, päätin uhrata osan päivästäni jonottamiseen.

Myös kaupungintalon parveke oli koristeltu kukkasin. 

Kukka-asetelmia löytyi sisätiloistakin.

 Yksin jonottaminen oli hieman puuduttavaa, mutta reilun tunnin jälkeen odotus palkittiin.

Pinta-alaa matolla oli 1800 neliömetriä, ja yhdelle neliömetrille mahtui 300 kukkaa

Pitihän sitä nyt turistikuva saada.

Matto oli niin suuri, että sen kuvioinnin hahmotti kunnolla vasta yläilmoista. Maankamaralta en oikeastaan edes tajunnut sen esittävän itämaista mattoa.

Pissaavasta patsaasta on kuulemma olemassa myös vähemmän tunnettu naispuolinen versio

Selvittyäni Grand' Placelta jatkoin turistikierrostani. Tai no, oikeastaan lähdin jälleen täysin satunnaiseen suuntaan ja päädyin Manneken Pisin patsaalle. Pronssinen patsas oli niin pieni, etten varmaan olisi edes huomannut sitä, ellei sen ympärillä  olisi parveillut suurta väkijoukkoa kameroineen.

Erittäin esteettinen ruokakuva

Yllä olevassa kuvassa on peribelgialainen herkku mitraillette, ranskalaisilla ja jonkin sortin lihalla täytetty patonginpuolikas. Ranskalaisvuoren alla on piilossa myös kasviksia, ja tällä kertaa lihana toimi frikandel, eräänlainen kuoreton makkara, joka muistutti koostumukseltaan lähinnä  eineslihapullaa. Ruokalaji ei varsinaisesti vakuuttanut maukkaudellaan, mutta ainakin kummalliselta kuulostava yhdistelmä on nyt testattu.

Eihän rusettikuvioista sateenvarjoa voi vastustaa, eihän?

Loppupäivänä en tainnut nähdä juuri mitään, sillä kuvatodisteita on kovin vähän. Löysin Brysselin pääostoskadun, mutta ostokset jäivät tarjontaan nähden vähäisiksi. Söpö sateenvarjo oli tosin hankittava, ja sille onkin ollut harmillisen paljon käyttöä.

Kerrankin jonkun muun ottama turistikuva!

Kirjoitan samalla myös tästä viikonlopusta. Eilen tapasin suomalaista ex-au pairia, ja menimme katsastamaan Atomiumin. Oikeastaan kävimme vain pyörähtämässä monumentin ulkopuolella, sillä sisäänpääsy maksu on kuulemma kallis siihen nähden, ettei sisällä oikein ole mitään nähtävää. Yllä oleva kuva on ainoa eiliseltä - loppuiltapäivä meni syödessä ja jutellessa. Oli kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, joka on ollut samassa tilanteessa. Oli myös helpottavaa kuulla, etten ole suinkaan ainoa, joka ei ole rakastunut Brysseliin ensisilmäyksellä.

Karmivan näköinen kummitusjuna

Sosiaalistuminen jatkui tänään, kun tapasin saksalaisen au pairin Laran. Noudatimme hyväksi havaittua taktiikkaa ja lähdimme kävelemään ympäriinsä. Päädyimme paikkaan, jossa oli ilmeisesti jonkinlainen väliaikainen huvipuisto.

Suloinen hattarakoju

Sain vasta vähän aikaa sitten tietää, että barbe à papa tarkoittaa hattaraa. Osasin aiemmin liittää sen vain piirroshahmoihin. Aivan kirjaimellisesti se tarkoittaa oikeastaan isän partaa.  On se ranska jännä kieli.

Pääasiassa vain kiertelimme alueella. Päätimme kuitenkin hypätä maailmanpyörän kyytiin nähdäksemme kaupungin yläilmoista.

Kolmen euron laitelippu tuntui Linnanmäen hintoihin verrattuna puoli-ilmaiselta. Myönnetään, että maailmanpyöräkin oli kyllä huomattavasti Rinkeliä pienempi. 

En ole aivan varma, mikä eläin talon seinään on maalattu.

 Emme tunnistaneet kuin muutaman paikan, mutta maisemat olivat joka tapauksessa hienot.

Yhteiskuva ja onnistunut rajaus

Kaukana horistontissa näkyy Atomium

Manneken Pis oli vaihtanut vaatteita sitten viime näkemän. Asuja on satoja, ja niitä säilytetään kaupunginmuseossa.

Maailmanpyöräajelun jälkeen kävelimme takaisin ydinkeskustaan.

Kyllä siellä jossain kerman alla on myös vohveli

Parin viikon oleskelun jälkeen oli vihdoin aika maistaa belgialaista vohvelia. Omani oli kuorrutettu kermalla, Oreo-kekseillä ja sulalla suklaalla.

Värikkäät tuuliviirit olivat hellyyttäviä.

Syömisen jälkeen jatkoimme kävelyä. Päädyimme joelle, jollaista en tiennyt kaupungissa edes olevan.

Löysimme myös kirkon. Sen nimi ei tosin selvinnyt googlettamallakaan.

Erään tien varrella lähes jokainen puunrunko ja tolppa oli koristeltu neulein. Muistin, että pitäisikin etsiä paikka, jossa myydään puikkoja ja lankaa, sillä tajusin ottaa mukaan vain yhden parin villasukkia, ja täällä on erittäin kylmät lattiat - tai minun mittapuullani on, muu perhe tarkenee sisällä paljain jaloin. Hrrrr.

Basilique Nationale du Sacré-Coeur

Päädyimme lopulta basilikalle, jonka olimme nähneet maailmanpyörästä käsin. Sisälle ei enää päässyt, mutta menimme hetkeksi istuskelemaan kirkon portaille.

Kirkon ovien edusta tuntui vähän hassulta paikalta jäätelön kauppaamiselle.

Neljän tunnin kävelyn jälkeen alkoi olla aika valua kotiin päin. Huomasimme metrokarttaa tutkiessamme päätyneemme seitsemän aseman päähän lähtöpaikastamme, ja se tuntuu kyllä jaloissa.

Pahoittelut pitkäksi venyneestä postauksesta. Voisin varmaan jatkossa yrittää päivittää blogia hieman useammin. Nyt ei muuta kuin bonne nuit, tänään huomenna koittaa taas arki.