Au revoir, Finlande!

Bonjour,

jos niin edes voi tähän kellonaikaan sanoa, täällä kirjoittelee Minna. Olen 18-vuotias tämän kevään ylioppilas, ja muutaman tunnin kuluttua alkaa tähänastisen elämäni suurin seikkailu, kun lähden viettämään välivuotta Brysseliin. Kuten blogin nimestäkin voi ehkä päätellä, on tiedossa pesti au pairina. 

Olin ehkä juuri ja juuri yläasteella, kun päätin, että jonain päivänä lähden au pairiksi. En oikeastaan edes tiedä, mistä ajatus putkahti päähäni, mutta alusta asti au pairiksi lähteminen tuntui järkevältä vaihtoehdolta. Halusin nähdä maailmaa, elää vieraassa kulttuurissa ja oppia puhumaan sujuvasti jotakin muutakin kuin suomea. Samat asiat voisi tietysti kokea myös lukiovaihdossa, mutta korkeat ohjelmamaksut ja kesken lukion lähteminen arveluttivat. Vaikken olekaan kuullut yhdenkään vaihtarin katuvan lähtöään, itseäni olisi häirinnyt ajatus siitä, etten olisi päässyt kokemaan lukion kohokohtia ja painamaan lakkia päähäni samaan aikaan ikätovereideni kanssa.

Kahdentoista vuoden opiskelurupeaman jälkeen on hyvä sauma lähteä. Olen siitä onnekas, että voin luottaa siihen, ettei välivuosi vahingossa veny kahdeksi tai kolmeksi, sillä minulla on opiskelupaikka odottamassa Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Vältyn siis myös pääsykokeisiin lukemiselta ja niihin reissaamiselta - edellyttäen, että unelma-alani on vuoden päästä sama kuin nyt. Ai miten niin epäilen?

Au pairiksi lähtemistä puolsi sekin, että lasten kanssa oleminen on aina tuntunut luontevalta. Lopulta  tuntui, että oli enemmän syitä lähteä kuin olla lähtemättä, joten maaliskuussa loin profiilin Aupair Worldiin, ja parin kuukauden päästä perhe oli löytynyt.

Au pairiksi lähteminen on EU:n sisällä periaatteessa helppoa, sillä viisumeita tai työlupia ei tarvita. Silti lähtövalmistelut ovat vieneet yllättävän paljon aikaa. Myönnän jättäneeni asioita vähän liiankin viime tippaan; kuvakaappaus muuttoilmoituksesta on tältä päivältä.

Jopa pakkaamisen kanssa meinasi tulla vähän kiire, sillä tulin mökiltä vasta perjantai-iltana. Nyt matkalaukku on kuitenkin pakattu, ja jos kotivaakaamme on uskominen, sen pitäisi 21,5-kiloisena alittaa painoraja kevyesti. Kovin keveältä laukku ei ainakaan minusta tunnu, ja kun ottaa huomioon, että kannettavana on vielä käsimatkatavarat ja läppärilaukku, niin kentillä kulkeminen käynee urheilusuorituksesta. Olen muuten jostain syystä ihan varma, että unohdan tietokoneeni kotiin, kammottava ajatus.

Valokuvissa näkyy pilkahdus viemisistä, omaperäisesti Muumeja, Marimekkoa ja salmiakkia. Tuliaissuklaiden oston päätin jättää lentokentälle, sillä arvelin painorajan tulevan vastaan ilmankin. Keskellä vaatteitani matkustavat myös Herra Ankka piipaitoineen sekä toistaiseksi nimetön kissa, kiitokset lahjojille!

Kello lähenee uhkaavasti kahta ja postaus kilometrimittoja, joten lienee aika lopettaa. Tarkoituksena oli vain kirjoittaa pikainen aloituspostaus, mutta huomaan istuneeni tässä kymmenen minuutin sijaan melkein tunnin. No, ainakin lunastin lupaukseni ja aloitin bloggaamisen ennen lähtöä. Saanpahan sitä paitsi merkitä listani viimeisenkin asian tehdyksi! Nyt ei muuta kuin öitä, kirjoittelen taas mahdollisimman pian.